123 456 789

Petri Kotkansalo on nimetty FinCap konsernin toimitusjohtajaksi 1.4.2021 alkaen

FinCap Oy:n hallitus on tänään nimennyt tekniikan lisensiaatti, DI Petri Kotkansalon (50) FinCap konsernin toimitusjohtajaksi ja samalla FinCapin tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajaksi.

Samalla konsernin nykyinen toimitusjohtaja Janne Kotamäki siirtyy pois FinCapin päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta. Kotamäki jatkaa yhtiön hallituksessa ja tarvittaessa on yhä mukana FinCapin rahoitushankkeissa.

FinCap on viime vuosina kasvanut huomattavasti ja siksi nyt on päätetty vahvistaa johtamistamme tuomalla yhtiöön ulkopuolelta toimitusjohtaja. Petri Kotkansalo on aikaisemmissa tehtävissään osoittanut vankkaa johtamisosaamista ja tuloksentekokykyä. Hallitus antaa hyvillä mielin yhtiön hänen johdettavakseen” toteavat konsernin nykyinen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Janne Kotamäki ja hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi.

Petri Kotkansalolla on 25 vuoden monipuolinen kokemus rakennusliikkeiden johtamistehtävistä. Hän on toiminut Lemminkäinen konsernissa sekä infrarakentamisen että talonrakentamisen johdossa, kiinteistökehitysyhtiö Conect Oy:ssä sekä kahden merkittävän infrarakentajan toimitusjohtajana.

Olen marraskuun alusta asti päässyt varatoimitusjohtajana tutustumaan FinCapiin yhtiönä sekä sen motivoituneisiin ammattilaisiin. Otan innolla ja nöyränä vastaan uuden tehtäväni. Tämän porukan kanssa on hienoa päästä rakentamaan yhtiötä yhdessä hallituksen kanssa ” kertoo Petri Kotkansalo.

FinCap-konserni on suomalainen, kiinteistövarallisuuden kehittämiseen keskittynyt pelinrakentaja, jonka neljä kiinteistöliiketoimintalinjaa ovat kehitys, rahastot, varainhoito ja kiinteistönvälitys (Suomen Kotijoukkue). Konsernin liikevaihto oli n. 21 miljoonaa euroa vuonna 2019.

 

Lisätietoja:

Raimo Sarajärvi
partneri
+358 400 662 716
raimo.sarajarvi@fincap.fi

Janne Kotamäki
partneri
+358 50 539 3098
janne.kotamaki@fincap.fi

Petri Kotkansalo
toimitusjohtaja
+358 40 837 7421
petri.kotkansalo@fincap.fi